Advertisement

- osingoilla kohti vapaampaa elämää -

Sijoituskatsaus Q1 / 2021 - Nousu jatkuu

Sijoituskatsaus Q1 2021

Vuoden ensimmäinen sijoituskatsaus. Salkku ja varallisuus mukavassa nousussa ensimmäisellä kvartaalilla.

Sijoitusssalkku

Salkku jatkaa noususuunnassa ja arvo kvartaalin lopussa oli 106 960 euroa, 9320 euroa enemmän kuin vuoden lopussa ja peräti 43 690 euroa enemmän kuin vuosi sitten koronapohjissa. Suurin osa johtui kurssinoususta, uutta pääomaa en sijoittanut salkkuun kovinkaan paljon alkuvuodesta.

Reveniosta ja QT Groupista tulivat ensimmäiset sijoitukseni, jotka saavuttivat 200% arvonnousun. 

Sijoitussalkku Q1 2021


Myynnit

Tein vähän siivousta ja salkusta lähtivät seuraavat yhtiöt:
  • Nordea
  • YIT
  • Tikkurila
  • Lassila & Tikanoja 
  • Niu Technologies

Myynneistä sain yhteensä noin 7300 euroa.

Niu kävi jo noin 500 euroa voitolla, mutta sitten arvo lähti nopeasti laskuun ja pääni ei kestäny tätä vaan myin osakkeet pois. Tappiota onneksi vain noin 60 euroa. Niu-seikkailu vahvisti taas sitä, että jatkossa pysyn vaan osinkosijoittamisessa. Tämä on ollut itselleni toimivin sijoitusstrategia.

Nordea oli ollut jo pitkään liipaisimella viime vuoden maksamattomien osinkojen takia ja sai nyt lähteä. L&T:n ja YIT:n myin osinkojen leikkauksien vuoksi.

Tikkurilasta sain ihan hyvän tuoton, tosin jos olisin odottanut vielä pari viikkoa tuotto olisi ollut vieläkin parempi. Nyt tuotto oli 85% ja noin 840 € voittoa.

Ostot

Ostoja tein useampia, lisäyksiä vanhoihin positoihin ja myös uusia yhtiöitä salkkuun:
  • Harvia 10 kpl â 23,4€ ja 4 kpl â 31,5€ 
  • Kesko 12 kpl â 20,15€ ja 9 kpl â 20,95€
  • Capman 181kpl â  2,7€
  • Fortum 25kpl â 20,41€
  • Uponor 15 kpl â 18,04€
  • Niu Technologies 50 kpl â 36,39$
  • Omega Healtcare 60 kpl â 38,19$
  • Realty Income 35 kpl â 57,62$
  • Orthex 62 kpl â 6,82€

Ostoihin käytin pääasiassa myynneistä saadut rahat, näihin meni noin 7600 euroa.

Lisäksi palkasta meni suunnitelman mukaan suoraan kolmeen rahastoon joka kuukausi 20 euroa / rahasto: OP Amerikka indeksi, OP Pohjoismaat indeksi ja Seligson Global 25 Top. Todennäkköisesti nostan nämä kaikki 50 €/kk parantuneen taloudellisen tilanteen takia. Tästä tarkemmin lopussa.

Osingot

Osinkoja sain tällä kvartaalilla 509,79 euroa, 82,94 euroa vähemmän kuin vuosi sitten.

Parhaat osingonmaksajat olivat Capman, Iron Mountain ja Medical Properties Trust.

Tarkemmat lukemat löytyvät kuukausittaisista osinkoraporteista.

Nettovarallisuus

Viime vuoden lopussa nettovarallisuus oli noin 169 000 euroa. Kuten alla olevista luvuista nähdään varallisuus jatkaa kasvuaan.

Varat

  • Asunnon arvo 185 000 €
  • Kesämökin arvo 50 000 €
  • Sijoitukset: 106 960 €
  • Tilit: 3 257 €
  • Auton arvo: 5000 €

Varat yhteensä 350 217 euroa, 10 856 euroa enemmän kuin viime vuoden lopussa.

Velat

  • Asuntolaina 130 491 €
  • Mökkilaina 21 361 €
  • Nordnet superluotto: 11 282 €
  • Muut velat (mökin remonttikuluja): 4491 €

Velat yhteensä euroa 167 625 euroa, joten ne pienenivät 2938 euroa kvartaalin aikana.

Asuntolaina tulee tänä vuonna lyhenemään vähemmän verrattuna viime vuoteen. Pienensimme kuukausittaista lyhennyserää 200 eurolla vuoden ajaksi, tämä helpottaa perheemme taloutta vaimoni ollessa vielä noin vuoden verran opiskelija.

Superluotto palasi takaisin kultasolle (korko 0,99%), joten yksi tämän vuoden tavoitteista täytetty. 

Nettovarallisuus on siis 350 217 € - 167 625 € = 182 592  €, kasvua kvartaalin aikana 13 889 euroa. Kasvuvauhti on ollut hyvä, kiitos suotuisten pörssikurssien. Tämän vuoden tavoitteeseen eli 200 000 euroon on matkaa enää 17 408 euroa. Tätä tahtia sen pitäisi ylittyä hyvissä ajoin ennen vuoden vaihdetta.


Nettovarallisuus Q1 2021


Sain vuoden alussa 150 €/kk palkankorotuksen. Lisäksi vaimoni sai kesätöitä ja todennäköisesti työt jatkuvat syksyllä osa-aikaisesti opiskelujen ohella. Näiden seurauksena omasta palkastani ei mene enää niin paljon perheemme menoihin, joten rahaa jää enemmän säästöön ja sijoittamiseen. Näillä näkymin lisään jonkin verran uutta pääomaa sijoituksiin, mutta yritän kasvattaa myös "sotakassaa" mahdollisia dippejä varten.

Sosiaalinen media

Varallisuuden lisäksi myös seuraajien määrät sekä Instagramissa ja Twitterissä ovat tasaisessa nousussa: 
  • Instagram: 379 (+113)
  • Twitter: 363 (+49)

Kiitos kaikille seuraajille. 


Lopuksi vielä nopea tilannekatsaus tämän vuoden tavoitteisiiin:
  • Nettovarallisuus: 200 000 € ( 182 592 € )
  • Osinkotulot verojen jälkeen: 3 600 € ( 509,79 € )
  • Salkun arvo: 115 000 € ( 106 960 € )
  • Superluotto takaisin kultatasolle ( saavutettu )
  • Puskuri säästötilille: 2 000 € (1 472 € )

Ihan hyvältä näyttää. Tästä on mukava jatkaa osinkokevättä.

Lähetä kommentti

0 Kommentit